Jyrki Katainen
Jyrki Tapani Katainen (s. 14. lokakuuta 1971 Siilinjärvi) on suomalainen poliitikko ja Euroopan unionin salkuton komissaari. Hän oli Suomen pääministeri vuosina 2011–2014 ja kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 2004–2014. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1999–2014. Ennen pääministeriyttä Katainen oli Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten valtiovarainministeri vuosina 2007–2011. Vuosina 2006–2012 Katainen oli yksi Euroopan kansanpuolueen kymmenestä varapuheenjohtajasta. Koulutukseltaan Katainen on yhteiskuntatieteiden maisteri.
Kataisen on väitetty vauhdittaneen poliittisen uransa etenemistä asiakirjaväärennöksellä.[1] Katainen on monien muiden poliitikkojen tavoin maahanmuuttouskoinen, ja hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin nopeasti 1,8 miljoonaa ulkomaista työvoimapulan paikkaajaa.[2] Kataisen mielestä maahanmuuttajat voivat auttaa Suomea ikääntymisen haasteissa.[3]
Katso myös
Lähteet
- ↑ Putkonen, Janus: Pääministeri Kataisen asiakirjaväärennös todettiin vain lieväksi rikokseksi - ei syytettä Verkkomedia.org. 2012-04-04. Viitattu 2015-10-10. Lainaus: "Väitetään, ettei Jyrki Kataista olisi valittu puheenjohtajaksi, jos kokouksessa olisi tiedetty esitettyjen valtakirjojen olleen väärennyksiä."
- ↑ Jyrki Katainen ulkomaisen työvoiman tarpeesta (1,8milj/11v) (Yle TV1 Ykkösaamun haastattelussa 4. huhtikuuta 2008) YouTube.com. 2008-10-07. Viitattu 2015-10-10. Lainaus: "Tästä teemasta minä nautin, koska ihan sen verran, jos palaan tähän akuuttiin pankki- ja finanssisektorin kansainväliseen kriisiin, niin nythän meillä on pitkään jatkuneen noususuhdanteen jälkeen ihan normaali laskukausi menossa. Näin tämä talous menee aina. Ihan normaali laskukausi, mutta sitä pahentaa tämä pankkikriisi. Mutta, niin kuin tuossa jossakin vaiheessa taisin todeta, kahden – kolmen vuoden päästä tilanne näiltä osin on jo varmasti parempi, että suhdanne kääntyy ylöspäin. Maailmasta varmasti löytyy joku vakavarainen pankki kahden – kolmen vuoden päästä, mutta tämä on tämmöinen tietyllä tavalla symmetrinen shokki. Mutta 2010 vuodesta eteenpäin, 2010 vuoden uudenvuoden aattona toivon että jokainen vetäisee salkoon lipun, koska sitten alkaa uusi maailma, uusi tulevaisuus Suomessa. Se tarkoittaa sitä, että se on ensimmäinen vuosi, kun työikäisten määrä alkaa merkittävästi vähenemään. Jos sitä hieman konkretisoi, niin 2010 vuodesta tämä työikäisten määrä suhteessa lapsiin ja eläkeikäisiin alkaa vajoamaan todella jyrkästi. Jos me haluaisimme yhdentoista vuoden päästä – noin yhdentoista vuoden päästä – pitää saman huoltosuhteen, eli työikäisten määrä suhteutettuna lapsiin ja vanhuksiin, kuin mikä on tänä päivänä, me tarvittaisiin tähän maahan yksi pilkku kahdeksan miljoonaa maahanmuuttajaa. Ja jokainen voi arvioida, että onko tämä realistista vai ei. Itse uskon että se ei ole, vaikka me tarvitsemme ja me kannustamme maahanmuuttoa. Tarvitsemme ulkomaalaisia ihmisiä tekemään töitä Suomeen – tervetuloa – mutta en usko että yhtä pilkku kahdeksaa miljoonaa maahanmuuttajaa Suomeen voidaan yhdessätoista vuodessa saada. Tästä tulee iso, iso taloudellinen haaste. Se on mielenkiintoinen, se on kova, ja kaikki talouspolitiikan toimenpiteet pitääkin tähdätä siihen, kuinka me selviämme tässä. Suomi ja Japani, ne ovat kaksi maailman ainoaa maata, jotka ovat tämmöisessä tilanteessa, kukaan muu ei."
- ↑ Laatikainen, Outi: EU apuun pakolaisten kotouttamisessa – Suomesta ei hätäsiirtoja Keskisuomalainen. 2015-10-13. Viitattu 2015-10-13. Lainaus: "Kataisen mukaan monikulttuurisuus on Suomelle rikkaus ja maahanmuuttajat voivat auttaa ikääntymisen haasteessa."